Hautajaiskukat
Kukat tuovat läsnäolollaan ja kauneudellaan arvokkaan tunnelman erilaisiin tilaisuuksiin. Kukat ovat monesti ainoa koristeellinen elementti hautajaisissa tilaisuuden luonteen vuoksi.
Tyypillisesti vainajan muistoa kunnioitetaan kukkasin, esimerkiksi arkun päälle tulevalla arkkulaitteella sekä siunaus- ja muistotilaisuuden koristeluilla. Siunaus-tai muistelutilaisuudessa voidaan laskea surulaite, -kimppu tai seppele, jolla osoitetaan kunnioitusta ja kaipausta vainajaa kohtaan.
Ammattitaitoiset floristimme loihtivat surukukat toiveidenne mukaisesti ja suunnittelevat kanssanne myös muistotilaisuuteen sopivan koristelun aina muistopöytää myöden.
Jokainen sidontatyö on aina uniikki ja tehdään asiakkaan toiveiden mukaisesti. Löydät sivuilta erilaisia tekemiämme surukukkia, joista voi saada inspiraatiota tarvittaessa. Kerro kukkatoiveesi meille niin toteutamme sen.